Vielä raastavat kaksi viikkoa ennen kuin saamme uuden perheenjäsenen. Kotimme on näinä odotuksen hetkinä uhkaavasti alkanut täyttyä kaikella tarpeellisella (ja ehkä tarpeettomallakin) koirakamalla. Ja näitä ostamiamme tavaroita on päivittäin pakko hiplailla ja fiilistellä tulevia hetkiä Leevin kanssa.

Kävimme viikko sitten katsomassa Leeviä ja koko porukkaa Äänekoskella kennel Shoutinghillissä. (Edellisenä aamuna oli tentti, josta ei ole kyllä paljon kerrottavaa. Ajatukset taisivat ajella sillä hetkellä aivan omissa sfääreissään.) Menomatkalla Äänekoskelle jännitti kyllä hiukan, mutta odotustenikin mukaisesti kasvattaja oli kaikin puolin oikein mukava ja vietimmekin pentuja haistellessa ja rapsutellessa parisin tuntia. Kuski alkoi jo hoputella lähtöön, kun parin tunnin kotimatka oli vielä edessä. Kotimatka sujui kepoisasti torkkuessa.